lauantai 18. helmikuuta 2012

Kesämekko


Anoppi pyysi minua tekemään ystävän vauvalle kesäksi mekon. Ajattelin, että äkkiähän minä semmoisen tekaisen. Toisin kuitenkin kävi. Tätä mekkoa on väännetty kunnon työllä. Kaksi kokonaista työpäivää siihen meni. Kivaahan se oli, mutta haasteita piisasi paljon ja niskat on nyt aivan jumissa. En muista milloin olisin joutunut näin paljon purkaamaan ja tekemään uudestaan kuin tässä mekossa. Mä en ole paljoa tehnyt puuvillasta, joten sen työstäminen ensiksi tuntui vaikealta. Trikoo on mielestäni paaaljon helpompaa.

Mekon kangas on siis ohutta puuvillaa. Reunuksiin käytin vinokanttinauhaa, rusetit on kierrätystä omasta kaupan t-paidasta. Kaava on Ottobren 2/04 -lehdestä. Kavensin mekko aika paljon enkä tehnyt taakse avoinaista pyöreätä reikää, joka sidottiin nauhoilla kauluksesta vaan laitoin napit. 


Taka-osan kanssa taistelin monta tuntia. Ensin olin tekemässä pientä "reikää" (jossa siis oli reunuksena kanttinauha). Tähän nappisysteemiin päädyin, kun en saanut kanttinauhaa monien monien purkauksienkaan jälkeen menemään nätisti. Kyllä resori vaan on kätevää trikoovaatteissa :D. 

Tässä kuvaa vielä tuosta nappisysteemistä :

Hihoihin halusin jotain prinsessaa, joten laitoin pienet pitsit hihojen saumoihin. Sekään ei ollut kovin helppoa :D. Ratkojan kanssa pääsin töihin myös tässä kohtaa.
Tässä lähikuvaa ruseteista.




Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen mekkoon. Koko mekolla on n.68-74. Ottobren kaavoilla tehtynä eli varmaan lähempänä 74. Toivottavasti on kesällä sopiva ja pääsee myös käyttöön. Vaikka mekko oli suuritöinen, niin oli kuitenkin ihana päästä tekemään prinsessamekkoa. 


Meillä on loma alkamassa ja reissuun ollaan joksikin aikaa lähdössä. Blogini hiljenee siis noin viikoksi. 


Haluan kaikille toivottaa hyvää laskiaista näiden pullien myötä! 

5 kommenttia:

  1. Voi kuinka soma mekko! Näyttää siltä, että työ kannatti, ja mekon saaja on taatusti innoissaan. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista! Ne lämmintää sydäntä <3.

    VastaaPoista
  3. Ihanan raikkaan värinen mekko!! :) Tuollainen vaalea keväinen vihreä on mun yks suosikkini! :) Mä alan koko ajan enemmän vaan tykätä vihreestä. Tosi kauniisti olet saanut kanttaukset. Ne on aina niiiin vaikeeta saada kivasti molemmilta puolilta (edestä joo, mut takaa miten sattuu..).

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana prinsessamekko! Täältähän löytyikin vaikka mitä uutta, kun en ollut hetkeen käväissyt katsomassa.

    VastaaPoista