perjantai 17. elokuuta 2012

Tahtojen taistoa




Maitotyttötoppeja on valmistunut 8 kpl:tta. Niitä pääsee huomenna ostamaan huuto.netin kautta. Lisää asiasta löydät täältä

Nämä topit eivät valmistuneetkaan aivan tuosta noin. Minun rakas Husqvarnani rupesi temppuilemaan hyppytikkiä tekemällä. Kaksi kertaa meillä oli semmonen pidempi matsi (joista toinen vaikutti jo yöuniinkin), johon liittyi puheluita, kaksoisneulojen hankkimista ja Jämsän reissua. Loppujen lopuksi syy hyppelyihin löytyi ylälangan säätimen ruuvin löysyydestä. Kaksoisneulojen katkaisuunkin löytyi syy, ompelujalka (missä on neula kiinni) on liian takana, joten vasemman puoleinen neula osuu herkästi pistolevyyn. Ratkaisevan avun sain Jämsän Kangas-Partin myyjältä, joka on aivan kingi näissä asioissa. Hän osas mua puhelimessa auttaa ja lisäksi vielä suostui konettani katsomaan vielä aivan paikan päällä. Ammattitaitoinen kaveri, sanon minä. Eipä tarvinnu viedä konetta huollettavaksi ja olla rakkaastani erossa hetkeäkään :). Nyt kone toimii ja suostuu tekemään töitä myös muiden kuin Gütermanin lankojen kanssa, mistä olen tyytyväinen.

Olenhan minä muutakin ehtinyt ompelemaan. Kuvista huomaa myös, että gimp-kuvankäsittelyohjelmaa vielä harjoitellaan :D.

Tämä on Jungle Stripes -kaavalla tehty tunika. Kaava on Ottobre-lehdestä, koko 164cm :). Rinnan kohdasta on tehty muutaman sentin kavennus sekä helmaa olen lyhentänyt, muuten on tehty kaavojen mukaan.  Kangas on Triteksiltä ja trikoa materiaaliltaan. Idean lasten kaavojen käyttöön sain facebookin ompeluelämää-ryhmästä. 

Aika kiva tuli, mutta sitä en osaa sanoa, voisiko tätä laittaa juhliin. Myös mietin, pitäisikö rinnan alle laittaa jonkinlainen juttu, kuminauha tai muu vastaava. Olisi kiva kuulla sinun mielipide!


 Syksy tulee ja kaappeja on tullut pikkasen käyty läpi. Kirpputorille oli menossa tämä kiva musta toppi, josta oli tullut napapaita. Idea tähän tuunaukseen lähti Pikkukiisken blogista. Ite oon tyytyväinen. Eikös kahden pojan äidillä pidä olla jotain poikamaista :D.



Viikko sitten tuli ommeltua tämmöinen ihana traktoripaita. Kaavana tässä toimi Ottobre 1/12 nappilistapaita. Tosi kivan mallinen paita on, ei liian leveä. Paita on ollut jo käytössä ja pesussa. Poika tykkää tästä kovasti. Onhan siinä sentään bruuum-kuvia :)

8 kommenttia:

  1. tosta helikopteritopista tuli ihan superhauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä hyvästä ideasta uusiokäyttää napatoppeja :D !!

      Poista
  2. Toi tunika on kyllä tosi kiva! En lisäisi mitään. :)

    VastaaPoista
  3. ihania ompeluksia, ja hyvä että kone pelittää :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä idea tuo helikopteri. Oonkin miettinyt miten ne jämäpalat vois hyödyntää. :)

    VastaaPoista
  5. Kiva tuo imetyspaita :). Jostain syystä pallot on nyt in ja eritoten puna-valko yhdistelmä, no on muutki. mutta tuo on kiva. :) Kuten muutkin.

    VastaaPoista
  6. Ihania kaikki <3 Tuo toppi on ihan loistava! Jungle stripes näyttää kuvassa hyvältä eikä tarvii mun mielestä muokkauksia. Itsekin olen kyllä miettinyt juuri rintojen alle jotain jos tekisin tuolla kaavalla itselleni...mutta mää olenkin myös vähän eri kokoa kuin sinä:)

    VastaaPoista