lauantai 2. helmikuuta 2013

Synttärihulinaa ja vauvahumua

Pientä taukoa on ollut omissa ompeluksissa, kun Maitotyttöjä on tullut pakerrettua. Jotain pientä on sentään tullut tehtyä :). Tällä kertaa siis blokkauksessa muuta kuin Maitotyttöä :D.


Yllä on pikkuinen liivimekko pikku prinsessalle koossa n. 56/62. Mekko on omaa säätöä enkä yhtään osaa sanoa, onko oikean mallinen vauvalle. Yläosaan on otettu mallia Bert-nappilistabodyn kaavasta. Olisi saanut varmasti vieläkin kaventaa noita olkaimia. 



Tänään käytiin naapurissa 4-vee synttäreillä. Sinne vietiin tämmöinen paketti. 
Poliisikankaan valitsi oma poikani. 

Housuissa kaavana käytin Ottobre 1/13 Chillax-kaavaa. Housun kankaana on harjattu college. Tein housut pikkasen reilummilla saumavaroilla, kun kaavahan on tarkoitettu ohkaisemmalle kankaalle. 

Paidassa kaavana oli sama vanha ja hyväksi todettu  More Grey-kaava Ottobren lehdestä.


Voitin ompeluelämää-ryhmän joulukalenteriarvonnassa päävoiton. Kukkatissikankashan oli myös noista paketeista. Paketit sisälsivät kankaita, kaavoja ja muita härpäkkeitä. Ihanat paketit olivat molemmat. Iso kiitos Heidille ja Jennille!  Tämä pallotrikoo oli Jenni Mäensivun paketissa. Siitä syntyi minulle paita. 

----------------------------------

Viimeisenä vielä kuvia meidän 2-vee synttäreiden juhlatarjoilusta :). Angry birds -fanille piti tehdä fanituskakku.

 Ekan kerran tutustuin sokeri- ja vaahtokarkkimassaan. Olipas helppoa ja niin yksinkertaista. Silmäkulmat on lakua ja nokka on persikkaa. Tuli kyllä aika makea kakku. Jatkossa suosin kyllä tuota vaahtokarkkimassaa enempi, ei oo ihan niin makea mun suuhun kuin tuo sokerimassa.




 Lisäksi teimme poikien kanssa kinuskikissan ohjeen mukaan ihania suklaamuffineja. Olin vain unohtanut ostaa Pätkiksiä, joten korvasimme pätkikset tavallisella maitosuklaalla. Herkkuja niistä tuli kuitenkin :).




3 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo pieni liivari! Ja toki muutkin =)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo sinun paitasi! Mikä siinä on kaavana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaavana käytin Suuri Käsityö -lehden (10/12)trikoomekon kaavaa.

      Kiitos kehuista :).

      Poista