keskiviikko 22. elokuuta 2012

Viimeiset, mutta eivät vähäisimmät Bellapuun paketista


Esikoiseni täyttää neljä sunnuntaina ja ainahan sitä pitää jotain pehmeääkin pakettiin saada tehtyä. Tämä poliisi ja rosvo -kangas on se syy, miksi Bellapuusta lähdin tilaamaan. 

Nappilistapaidan kaavalla tein. Pikkasen suurensin vain kaula-aukkoa. Hihat ovat vanhasta Marimekon paidasta. Pikkasen jo mietityttää, pitääkö paitaan vaihtaa pitkät resorit hihoihin. Ajattelematta leikkasin hihat pikkasen liian lyhyeksi (aikaisemmin olen siis laittanut reippaat saumavarat hihojen suihin). 


Meidän pojalla on usein vaatteet väärin päin. Nyt ompelin lyhtypylväs merkin takapuolelle. Jospa tämä paita löytäis päälle oikein päin :).


Pitihän paidalle olla kaveri, velourhousut. Velour on kestovaippakaupan ihanan tuntuista kangasta. Käytössä olen myös huimannut sen olevan melko laadukastakin :). Kaavana käytin taas saimi-housujen kaavaa.



Jälleen kerran otin mallia paidan kankaasta aplikointiin. Sheriffin autohan se on :).



 Olen itse tosi tyytyväinen asuun. Toivotaan vielä, että poika innostuu vaatteista. 
Tällä viikolla työlistalla olisi vielä jonkinlainen viitta pojalle pakettiin mukaan. Meillä kun nuo roolileikit on nyt in. Huomenna paneudutaan siihen :).

Paljon olen saanut tällä viikolla aikaiseksi ja niin paljon se on iloa minulle tuottanut. On se ihana, että arjen keskellä on tämmöisiä piristäviä harrastuksia :D.


7 kommenttia:

  1. Tosi hieno setti! Olisi varmasti meidän 5-vuotiaankin mieleen :)

    VastaaPoista
  2. Ihana setti. Kiva idea tuo auto housujen lahkeessa. Tuo poliisikangas on meidän poikien suosikki ja olenpa ommellut siitä myös siskon pojalle ja kahden kaverin pojalle :).

    VastaaPoista
  3. hieno setti.. itselläni odottaa kaapissa tuo sama poliisikangas..

    VastaaPoista
  4. ihana setti! mulla on myös rosvo ja poliisitrikoo odottamassa leikkaamista! lapset on kovia leikkimään rosvo ja poliisileikkejä ja "vankiloimaan", niin tuo on ihan täydellinen!

    VastaaPoista
  5. Ihana setti, lahkeen auto on mainio!

    VastaaPoista