maanantai 4. kesäkuuta 2012

Plop, plop, plop...


Reissuun ollaan tänään lähdössä ja jostain taas keksin, että poikien päälle olisi kiva saada jotain uutta. Jämäpaloja pallokangaista sain Millalta ja hetihän se piti hyödyntää, kun niin kivaa se onkin :). Kiitos vielä Milla!


Poika halusi dinosauruksen ja sai valita kuvan itse netistä. Tosin aamulla kommentti oli, että hassu dinosaurus. Kai se vähän hassu onkin. Olisikohan kenties pitänyt "piikit" ommella punaisella tai jollain muulla kuin keltaisella, ettei olisi jäänyt niin irrallisiksi nuo "piikit". Poika kuitenkin suostui laittaa paidan päälle, joten olen tyytyväinen, että kelpaa. 



 Kaavana tässä on Ottobre 3/12 t-paita (tosin nyt tein pyöreän kaula-aukon). Resorit ovat Kestovaippakaupasta. Näiden paitojen teko ei ollut ihan tuosta noin vedettyä. Kaksoisneula katkesi kahdesti, kun noita alempana olevia farkkuja rupesin kanttaamaan (opinpa ainakin, etten enää strech-neulalla enää kovaa kangasta ompele). Paitojen resorit kanttasin sitten hunajakenno-ompeleella ja siinähän sit surruuttelin. Hunajakenno-ommel ei kyllä ole mikään nopein ommel :D.



Tällaisista housuista olen pitkään jo haaveillut. Anopilta löytyi ihanan pehmeät farkut, jotka liikenivät minulle tuhottaviksi. Nämä ovat tehty Saimi-kaavalla. Hyödynsin housun omia sivusaumoja näissä. Resorit ovat Katrilta. Mun mielestä tuli kivat, varsinkin kun pallopaita sopii kivasti näiden kanssa.



Tässä kuopuksen paita. Isoveli valitsi tähänkin kuvan, jonka lopputulos on kuulemma myös hassu. No tämän paidan teko kestikin, vaikka kuinka kauan. Käytössäni oli huono lanka, joka katkeili koko ajan (Minun Husqvarnani ei vaan tule toimeen noiden Jättirätin lankojen kanssa) .


Resorit tähän on myös Katrilta. Ompeleena käytin samaa hunajakenno-ommelta. 
 Lopputulokseen olen tyytyväinen. Kokonaisuus näyttää kivalta pojan päällä :).



Kaikille mukavaa viikkoa! 

1 kommentti: