lauantai 20. lokakuuta 2012

Viikon takaisen ompelumaratonin tuloksia

 Viime viikonloppuna kerääntyi ihania naisia Jyväskylän Taitokeskukselle koneineen ja kankaineen. Oli aika pyhittää kaksi päivää omiin ompeluihin ihanassa seurassa. Jälkeenpäin mietin, mihin kaikkeen aikani oikein sain tuhraantumaan, kun loppu viimeksi aika vähän sain tuotettua (olisikohan mukavalla seuralla kenties vaikutusta :D).

Tällä kertaa ompelin suurimmaksi osaksi itselleni. Minulta valmistui itselleni kaksi trikoopaitaa, tuubineulos ja farkut. Lisäksi ompelin muutamat peruspökät pojille ja leikkasin valmiiksi kankaat omia velourlököhousuja varten.


Trikoopaidat (ruskea raitainen ja valkoinen) tein Suuri käsityö -lehden 10/2012 trikoomekon kaavalla. Tosi kiva kaava on. Tosin siis lyhensin kaava, että sain paidan mitan. Hihat on 3/4 pitkät. Tykkään niin tuosta kaula-aukosta, ei ahdista :). 

Ruskea trikoo on Jättirätistä, valkoinen trikoo on Kestovaippakaupasta. Kaikki tikkaukset tein peitetikkikoneella ja ai että se tekee siistiä jälkeä :).


Mimoloun blogissa oli ohjetta, kuinka tehdään tämmöinen kiva tuubi. Heti, kun tuon ensi kertaa näin, tiesin, että tämä on pakko toteuttaa. Kaapista löysin Katrin lahjoituskankaista mukavaa neulosta, joka oli juuri sopivan levyinen minun kropalleni. 


Olisipa kaikki ompelu näin nopeaa. Ihanaa, kun välillä saa tulosta viidessä minuutissa aikaan. Tuubiin leikkasin vain käden reiät, saumuroin hiha-aukot (ettei purkaannu), saumuroin kaula-aukon reunan ja laiskasti saumurilla käänsin myös alahelman. That´s it, valmista tuli.
Alla kaksi esimerkkiä, miten tuubia voi pitää :). 


Tässä tuubi vielä pitkänä :D.



 Sunnuntaina vasta pääsin vauhtiin ompeluissani. Ompelin itselleni farkut jumppahousukaavalla :D. Kaava on sama kuin esim täällä. Kangas on Jämsän kangaskaupoilta. Nämä housut ovat olleet jo viikon käytössä ja pientä polvipussia ja likatahrojakin näkyy. En ole vain ehtinyt kuvata ja blogata aikaisemmin. 

Näistä housuista todella tykkään. Ihanan rennot kotiäidin elämään :D. Vyötärössä ja lahkeessa on resoria. Vyötärössä on myös kuminauha tukena. Taskut on kantattu resorilla. Aluksi meinasin repästä punaisilla resoreilla, mutta olen oikein tyytyväinen vähä hillitympään valintaani. Housut ainakin sopivat useamman paidan kanssa. 



 Pojille valmistui mustat perushousut Saimikaavalla (pitäähän sitä lapsille jotain tuliaista olla, kun äiti on kaksi päivää poissa :D). Kankaana on Jättirätistä ostettu harjattu college. Housut pääsivät kuvaukseen suoraan pyykkinarulta. Käytössä siis ovat jo olleet. 


Tässä ompelumaratonin ulkopuolista ompelua. Nämä kypärälakit tein ystävän pojille. 


Syksy on vienyt voimia ja menoa on ollut liiaksikin. Ompelufiilis on ollut aivan kadoksissa. Listalla on liikaa ommeltavaa. Maratonilla sain pikkasen fiilistä takas! Iso kiitos siitä! Suosittelen omien vaatteiden ompelua. Se virkistää kummasti!

Tervetuloa uudet lukijat! Muistakaa, että minua saa piristää kommenteilla!



7 kommenttia:

  1. Olitpas ahkera maratooneilla. Tosi kivat farkut ja ihania paitoja itsellesi ja mukavia housuja lapsille. Onpas myös tosi hauskat kypärämyssyt!

    VastaaPoista
  2. Vitsi miten hyvä idea tuo tuubipusero!
    -Marianne-

    VastaaPoista
  3. Hei Tytti, olen silloin tällöin ihastellut täällä noita ompeluksiasi, ihania ovat! Tuo tuubi näyttää tosi kivalta. Harmittaa, kun en itse osaa ommella sitten yhtään... siksi jaksankin aina nostaa hattua teille, ketkä osaatte, olen niin iloinen puolestanne! Terkuin Anu R sydänosastolta

    VastaaPoista
  4. Tuo tuubi ois kyllä niin mahtava toteutettava, ois niin helppo ja kivannäkönen!! Ja kiitos vielä kivasta seurasta, oli mukava nähdä pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  5. Tuo tuubi on hieno!!! Houkuttais kyllä itekin tehdä sellainen...

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanista kommenteista! Anu: kerrohan terveisiä kaikille sydänosastolle!

    VastaaPoista
  7. Voi kun pääsisi nuin porukalla ompelemaan! Ja ihanat farkut! Kerro toki lisää niiden ompelusta, minun niin tekisi mieli kanssa yrittää sellaisia. T: Irmeli

    VastaaPoista