tiistai 22. lokakuuta 2013

Syrämmiä ja kisuja



Synttäreille kävi kutsu ja jotain itsetehtyä meni jälleen pakettiin, sydänkisutunika Ottobren Lucky cat -kaavalla (1/2013). Leveys on otettu 92 mitalla ja pituus 104. Kuitenkin minusta tuntuu, että aika leveä tästä tuli. Hihoja pidensin talven varalle lyhythihaisista pitkiksi. Trikoo on Emelidesingilta.



Kaverin kaksosille lähti pipot ja leggarit. Annukan aurinkoiset -blogin innoittamana tein pipot Modan kaavaa pienentäen hieman. Leggarit tein Hopsis-kaavalla hieman pidentäen lahkeita. Velour ja trikoo ovat molemmat Ikasyrin ihanaia kankaita. 



Olen innostunut tekemään lapasia. Tässä kiitoslahjaksi kaverille tumput. Vuori näissä on merinovillaa ja velour Ikasyrin syrämmiä.


 Tontun ompeluhuoneella ollaan herätty. Jatkossa siis blogihiljaisuus voi johtua tuosta :). Meillä esikoinen on jo askarrellut joulukalenteritkin. Aika monta numeroa niistä löytyy ruksattavaksi :D. Joulua siis jo kovasti odotellaan...


maanantai 7. lokakuuta 2013

Lämmikettä itselle


 Löysin itseni ulkoa pojan sormikkaat kädessä. Kyllä tämä rouva tarvitsee tumput, niin se vain on :). Aina omat on hukassa jne...

Minun piti kokeilla tätä Made by Pitsin lapaskaavaa (mistä kirjoitin jo aikaisemmassakin blogikirjoituksessa), mutta kokeilinkin tätä make and do girl -blogin kaavaa. Lapaset tein sisävuoren kaavalla ja pikkasen vielä kavensin. Lisäksi lyhensin kaavaa alaosastaan ja lisäsin resorin. Tosi kivat tuli. 

Kruunuvelouria ja merinovillaa ovat toiset ja raitaset ovat joustofroteeta ja vuorestaan fleeceä. Näitä tulee varmasti vielä lisää :). Mä niin tykkään erityisesti näistä kruunuvelourisista.




On tullut myös tehtyä huppareita Ottobren 4/13 Beagle boyn kaavalla esikoiselle. Ensin tein laivahupparin. Se onkin ollut kovassa käytössä ja on kovin tykätty.  Hihaan lisäsin piristeeksi laivan mustan keskelle. 




Naapurissa oli viikonloppuna synttärijuhlat ja pitihän sitä taas vähän surautella. 
Poika valitsi kankaat ja äiti teki työtä käskettyä. Hupparista tuli niin mieleinen, että piti hänen itselleenkin saada samanlainen. Haikangas otti ja loppui kesken, joten vähän sovellettiin. Nämä kaikki ovat siis samalla Beagle boy -kaavalla 116/120.







Yksivärinen trikoo sekä resorit on Kestovaippakaupasta. Laivat on Metsolalta ja hait (jos en väärin muista) EmeliDesingilta.


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Oodi Ommelliselle :)



Mä olen rakastanut petrooliin huppariini ja pitsiin <3 . Niitä oli pakko saada lisää ja niitähän tehtiin :). Tumman harmaasta Kestovaippakaupan ihanasta joustocollegesta syntyi huppari nro II pirtein pinkein resorein ja pitsein. Kaava on jokseenkin sama kuin petroolissa hupparissa. Fiiliksen mukaan leikkasin huppua sun muuta :)

Taakse laitoin pitsiä katsetta vangitsemaan takapuolen yläpuolelle tulevista rutuista :D. Tämäkin idea on täältä, Ommellinen-blogista, tosin hän tuskin tuosta syystä pitsiä taakse laittoi :).




Housut tein omalla kaavalla, jota tarvii vielä kehittää aika paljon... Taskuihin otin idean jälleen kerran fanittamani Ommellinen-blogista. Täällä idean lähde . Tasku siis jatkuu taakse yhtenä isona taskuna. Lahkeisin laitoin kumpparit.




Moda-kaavan ryppypipo on kyllä aika ihana. Tämä siis jo aikaisemmin bloggattujen pitsipipojen koeversio. Joku nappi tai rusetti tuohon rypytyksen alaosaan tarvii vielä väsätä.

  



Anoppi täytti vuosia. Kaava on uusimman OB 5/13 Pine Green. Paljon Onnea vielä Tuula!




Ulkona on hyisevän kylmää. Jälleen kerran sain huomata, että rukkastilanne on surkea. Siitä kimpaantuneena pul-kankaat esiin ja töihin. Kaavan tein pojan avustamana Maitotytöt -blogin ohjeiden avulla. Vähän on vielä hiomista meidän kaavassa. Poika oli kuitenkin tyytyväinen ja kuten kuvasta voi päätellä, käytössäkin hanskoja on jo testattu. Vuorena käytin joustofroteeta.



Itselle olisi tarkoitus jossain vaiheessa ommella jonkinlaiset käsineet. Siihen kaavat aion ottaa täältä Made by pitsin -blogista :). Tosin aika paljon tuota kaavaa täytyy pienentää, mutta suuntaviivat ainakin saan tuolta.


Huomenna aloitan taas ihanan paussin jälkeen työt. Ompelu mitä luultavammin jää jälleen tauolle, mutta palaan taas, kun saadaan arki taas rullaamaan.



Iloista ja pirtsakkaa syksyä kaikille! :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Pitsiä, pitsiä



Vaatekaappini ammottaa tyhjyyttään perusvaatteiden osalta. Hupparit ovat kelpo arkivaatteita ja siksi niitä piti saada lisää :). Olen pitkään ihaillut Ommellinen -blogin ihania pitsitunikoita ja huppareita. Ajatus lähti siis suoraan sieltä. Matkittu juttu siis :).




 Kestovaippakaupan petrooli joustocollege sopi tarkoitukseen todella mainiosti. On muuten ihanan tuntuinen materiaali tuo joustocollege näin yhden päivän testin perusteella (kuvistakin huomaa esim vatsanalusrypyt ja kyynärtaiverypyt, että ihan uutukaisena ei hupparia ehditty kuvata)




 Huppuun sekä taskuihin laitoin Lillestoffin ihanaa Lemondots trikoota, jonka raikkaista väreistä niin tykkään. Resori on myös kestovaippakaupasta kuten myös pitsitkin. 


Metri pitsiä riitti juuri taskun- ja hihansuihin. Yllätyin, miten pieni määrä metri todellisuudssa on :). Jatkossa pitsiä ostetaan ainakin 2m. 

Kaavana käytin sekoitelmaa tissiksestä ja vanhemmasta hupparikaavasta. Hupun tein taitteelta (siis etuosa leuan alta taitteelle). Nyt ei tullut kuristava, tosin en vieläkään ihan tajunnut, miten se olisi pitänyt tehdä, että olisi tullut superhyvä. Jouduin tekemään hupun kahdesti, kun ensimmäinen ei vaan onnistunut.



Huppari tehtiin, että olisi jotain päälle pantavaa reissua varten. Pitihän sitä reissuun aamulla vielä väkertää tuliaispipot perheiden äideille, kun ei kauppaankaan ehditty. Pipot on tehty Modan ryppypipo-kaavalla. 



Kankaana on tummanharmaa joustocollege. Kaikki materiaalit jälleen Kestovaippakaupasta. Tähän väriyhdistelmään ja malliin sain ideoita ja neuvoja toiselta ompelevalta äidiltä Annelta, jonka kohtasin Kestovaippakaupan pihalla. Kiitos niistä! :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Piipaata syksyyn :)





Voi ei... Junatakki (kuva täällä) on liian pieni ja vetoketjukin temppuilee. Se kuitenkin aina pitää saada päälle, oli mikä oli. Kiireesti oli tehtävä jotain vastaavaa. Panda-hupparin kaava pohjana väsäsin piipaa-takin Majapuun neuloksesta. Vuorena on tikkikangas ja fleece. Hihoissa on pelkkä tikkikangas.




 Pelkäsin, että tein liian ison, mutta sopivahan siitä tuli. Hui, kuinka poika kasvaa nopeaa.




Itselle kokeilin vähän erilaista hupparia. Pohjana on tissis-kaava, mutta aikalailla omaksi sovellukseksi se meni. Kotihupparihan tästä tuli. Päivän testauksen jälkeen tykkään kovasti. Kangashan on Jättirätin halppiscollegee, joka sopii mainiosti kohdistusharjoitusten kohteeksi :D.




Huppu jäi etuosastaan liian matalaksi (leuan alta). Hupun päät on ommeltu ristiin edestä olkapäiden kohdalle asti. Korkeempi olisi saanut olla, että kauluksesta olisi tullut muhkea ja käännettävissä oleva (haaveena oli saada näyttämään kuin huivi olisi ollut kaulassa). Pikkasen semmonen kiristävä on nyt tuo hupun etuosa :).





Sisaruksien synttärijuhliinkin päästiin ja pitihän sitä taas jotain omatekemää antaa. Samalla teemalla kuin viime vuonna mentiin oman pojan pyynnöstä, kukkia siis kehiin. 
Täällä viime vuotiset kukkamekot. Kangas ihanaa, laadukasta Maitotytön suunnittelemaa joustofroteeta.




Osallistuin yhden facebook-ryhmän tapahtumaan, jossa tutustuttiin yhteen helsinkiläiseen ja yhteen ulkopaikkakuntalaiseen. Meidän porukan nimeksi keksittiin 80's Pigtail sister, koska ollaan kaikki lapsuudessamme tehty paljon pikkulettejä :). Tämä lettiaihe piti olla esillä omissa ompelutöissämme, jotka tästä Viljamin puodin lahjoittamasta puudelikankaasta ompelimme. Ompeluaikaa oli annettu kaksi tuntia. 


Kankaat ennen ompelua.



Minulla letti löytyy topin helmasta. Letti on tehty Piian ohjeella, joka löytyy täältä. Letin alapuolella oleva kangas on käännetty nurjalle ja ommeltu letin yläosasta kiinni. Alla olevassa kuvassa näkyy letti ennen helman kääntöä. Nyt vaan tarvittaisiin enää käyttäjä tälle, onhan tämä aika tyttöinen. Kaavaa en tässä käyttänyt. Olisi voinut olla pikkasen kapeampi yläosastaan, niin olis mennyt pienelle tytölle vaikka tunikana.




Tehtiin porukalla tilaus kestovaippakauppaan. Nyt minulla odottaa monta metriä ihanan tuntuista joustocollaria ompeluaan. Seuraavaksi olisi siis ohjelmassa hupparia ja verkkaria :).


torstai 12. syyskuuta 2013

Ompelujumiin avaimet



Yli kuukauden minua on vaivannut ompelujumi, johon syynä on elämänmuutos. Kotiäitiys päättyi ja työt on taas aloitettu. Alkukaaokseen sain pienen breikin, muutaman päivän lomailua yksin. No mitäs muuta minä tekisin kuin menisin ompelemaan, vihdoin. Koko elokuun olen hamstrannut kankaita ja suunnittelut mielessäni, mitä niistä tekisin. Eilen pääsin tuumasta toimeen.





Esikoiselle valmistui lohishuppari Majapuun neuloksesta Beagle boy -kaavalla (ottobre 4/13). Tämä kangas on marinoitunut jo pidempään kaapissa.  Hivenen pitkä hupparista tuli, mutta poika tykkää. 

Lohikäärmeen kita on taskun suu ja hampaatkin löytyy. Hupusta tuli aika nafti :D

Itselleni tein paidan Noshin ihanan pehmeästä trikoosta uusimman Ottobren Monday basic-kaavalla. Hihoihin pistin leveyttä 3cm lisää ja helmaan tuommoisen trikoosuirun vähän kuin resorin virkaa toimittamaan. Tosi kiva arkipaita tuli.




Kuopus kasvaa ja peruspertsalle on tarvetta. Metsolasta hamstrasin halvalla minicars-joustofroteeta kangaskarkeloiden aikaan. Siitä syntyi huppari (beagle boy) ja housut (saimit). Punaisesta joustofroteesta tuli hupparin kaveriksi housut. Minicarsit on siis erikseen käytettäviksi tarkoitetut :). 




Alla kuva työkalupaidasta, joka myös tarpeeseen ommeltu kuopukselle More gray -kaavalla. Kokeilin tähän tuommoista tuplahihaa. Hauska tuli.  Työkalukangas on saatu viime vuoden joulukalenteriarvonnasta, että hiukan piti marinoida. 



Kuopus ei ole sovittelijaluonnetta. Vaatteita laitetaan päälle vain pakon edessä, joten en lähtenyt sovituskuvia hoitopäivän päätteeksi vaatimaan :D. 

Huominen menee samoissa merkeissä, ompelukoneen ääressä. Ihanaa! Itselle olis tarkoitus jotain saada aikaan ja muutamia lahjoja myös. 

Iloista syksyä sinulle! 



perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tuliaisia ja urani viimeiset Maitotytöt



Koko perheen yhteinen kesäloma on alkanut. Reissuun lähdettiin Sveitsin ja Ranskan rajalle siskon luokse. Pitihän sitä tuliaisia olla ja mitäs muuta kuin jotain pehmeää sekä itse tehtyä :). Samalla reissulla juhlittiin matkalla kummipojan synttäreitäkin. Hommaa siis riitti. 



 


 Kalastajakankaasta piti syntyä vain jotain kummipojalle, mutta kertakaikkiaan rakastuin kankaaseen. Näin kankaan siskon pojan päällä ja toki sitä omallekin halusin, vaikka molemmille pojille olikin jo leikattu paloautopaidat ompelua varten valmiiksi. Ihan koko paitoihin en kangasta saanut riittämään. Takakappaleet tein Harjun limestä trikoosta. 

Olen vallan ihastunut Ommellinen -blogin luomuksiin. Kalastajan kaveriksi piti siis myös tehdä raitahousut, kun ne näyttivät niin ihanilta Ommellisen blogissa. Kyllä, tykkään niistä myös näin luonnossakin :). Kaveriksi tein siis saimit pehemiän raitajoustofroteesta sekä omalle pojalle että kummipojalle. 

Kummipojalle laitoin vielä nepparit olalle, kun suurimmaksi osaksi bodyt on ollu vielä käytössä ja niihin on totuttu. 










Reissussa saatiin autokin lainaksi. Tämmöiset tuliaiset menivät auton lainaajille: 



Siskolle linnunrataa tissiskaavaa apuna käyttäen.



Tässä ne paloautopaidat, joista oli aikaisemmin jo puhetta. Yksi hiha on leikattu väärinpäin, koska kangas ei olisi muuten riittänyt. Käytössä sitä ei kyllä huomaa ollenkaan. 



Siskon tyttö sai pehemiän sydämiä. Ihana mekko, vaikka luulin sen olevan aivan turhan leveä. Tämä mekko on tehty 56 leveydellä ja 86 pituudella (OB 3/12). 




Tässä on minun Maitotyttöuran viimeiset työni (yksi xxl-mekko taitaa kaupastakin vielä löytyä): 


Elokuussa lähden "oikeaan" työhöni ja lapset menevät hoitoon. Mielenkiintoista on nähdä, lopahtaako ompeluintoni töiden myötä. Sehän nähdään sitten :D.


Lopuksi vielä Mont Blancin maisemia :). Itse Mont Blancin huippu on oikealla aurinkolasien yläpuolella. Huippu reissu oli!



Kyllä tuntui kylmältä tulla 30 asteen helteistä tänne 15 asteen Suomen kesään. Onneksi meitä vastassa oli kypsät vadelmapuskat ja mustikat. Nam! :)