perjantai 9. joulukuuta 2011

Ahkeran päivän tuloksia :)

Tänään on ollut mahdollisuus hyvin ommella. Eilen olin leikelly valmiiks vähän tonttulakkeja. Niistä tuli tuommosia trikoisia ja mukavan tuntusia päässä. Meidän pojat ainakin tuntu tykkäävän. Oli kätsy ommella, kun pojat niin tyytyväisinä leikki. Esikoinen tokas pikkuveljelleen: "Kiitos, kun tulit äidin mahasta" :) ja mä olin aivan tippa linssissä.




Sitten näitä ruokalappuja... Olipas paljon hankalampaa kuin kuvittelin siis näiden ompeleminen. Vinonauha ei menny ihan niin kuin kuvittelin ja jälki on aika karseaa. Onneksi kivalta näyttää näin kaukaa, mutta eipä noista voi paljoakaan myyjäisissä pyytää. Kangas on jämä meidän pöytäliinasta, kun olin ostanut liian suuren palan. Oli mulla vielä punaista (joulupöytäliinaksi ostettua kangasta, jota myös liian suuri pala) vahakangasta, mutta luulen, että on parempi minulle ja perheelleni, että jätän kangaspalan vielä tuhoamatta. Kivahan se olisi ollut punaisia ruokalappuja myydä näin joulun alla. No katsotaan, on tässä vielä kaksi päivää aikaa...




Pipojen, tonttulakkien ja ruokalappujen välissä oli kiva ommella taas mun lempparijuttuja eli paitoja. Tämä on 104 kokonen. Ihan hyvin onnistui :). Jos tämä ei löydä kotia sunnuntaina, niin esikoinen saa kyl kivan paidan :).




Oon pidempään halunnut tehdä tämmösen liivimekon ja nyt tuli mahdollisuus, kun vois saada ehkä eteenpäinkin käyttöön. Tämä on noin 86 kokoa. Paidan kaavasta otin yläosaan vähän osviittaa, muuten vapaasti piirretty. Mun mielestä melko kapea malli on. Lopputulokseen oon tyytyväinen.


Tämän joulukiireen ja hässäkän keskellä haluan muistuttaa joulun sanomasta tämän keskeneräisen adventtikalenterina toimivan seimen myötä ja toivottaa kaikille rauhallista joulun odotusta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti