keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Miehelle pukinkonttiin



Miehelleni innostuin tekemään vähän enemmän vaatetta lahjaksi. Tämmöisen kokoonpanon tein.
Teemana siis Mass effect -pelistä oleva logo.





Housut on vuoresta harjattua collegea. Mustaa ei kaapista löytynyt, niin saa tyytyä tummansiniseen :). Punaiset taskut ja resorit laitoin, jotta olis vähän erilaiset ja jotenkin sopis paitaankin. En tiiä, miten tuo vyötäröresori toimii miehillä, mutta nytpä sekin nähdään :D. Pikkasen kyllä jännittää, että tuliko oikean kokoiset. Ommellessa tuntui niin järkyn isoilta, että tuli vedeltyä saumoja vähän reilummalla otteella. Housut on siis tehty 54 koon kaavalla, Ottobre-lehdestä.



Tässä lähemmin kuvaa taskusta, joka siis omasta päästä säädetty.

Nyt on miehelläkin vaate, jossa on tuo merkki "handmade" :).


Toiveena on ollut aikaisemmin hihaton paita. Ajattelin, että tähän pakettiin se sopisi. Mustaa ja punaista trikoota löytyi, joten sovelsin isänpäiväksi tehdystä paidan kaavasta hihattoman paidan. Aplikoinnin tein valkoisesta fleecesta ja punaisesta velourista. 




Pipo on velourpipo, jossa fleecevuori. Aplikointi on heijastinkangasta ja velouria. Huippua oli ommella, kun  differentiaalisyöttöä osasin hyödyntää. Ei tullu kauheesti laineita tähän pipoon.  



Nyt on kaikki paketit laitettu ja voinkin siirtyä leipomishommiin :). Tänään tuli tehtyä taatelikakku. Huomenna olisi joulupullien ja muiden herkkujen vuoro. 

Kuusikin saatiin tänään laitettua, vähän etukäteen, kun ollaan aatto isovanhemmilla. Kuva on tosin otettu huonosta kuvakulmasta, kun vitriinin päällä olevat rojut näkyvät. Laitoin tämän kuvan esikoiseni ihmetyksen vuoksi. Niin ihana seurata, kuinka asiat häneen vaikuttavat ja kuinka niillä on jo iso merkitys: "Oih, kun meillä on kaunis kuusi!" Kuusi on melko hoikkaa mallia, mutta parempi vaan, ettei tartu kuopuksen sormiin niin herkästi :D. Tänään muuten kuopukseni on tasan 11kk. 



Lopuksi haluan vielä laittaa kuvan meidän joulukalenteriseimestä, joka on jo melkein valmis :). 
Rauhallista joulua kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti