lauantai 26. toukokuuta 2012

Päässä pysyvä hattu

Aivan eka esittelen toisen yökkärin, jonka tein kuopukselle. Kaavat on samat kuin edellisessä postauksessa. Tässä tein pikkasen reilummat molemmista paidasta että housuista, jotta menee pikkasen pidempään. Hyvät näistä tuli. Mun mielestä nuo mustat resorit on vaan niin kivat :).



Sitten itse asiaan. Meillä on juostu pojan perässä viimeinen viikko hattua päähän laittaen. Poika repi kaikki hatut välittömästi pois. Testattu on kaikki meidän varastosta löytyvät kesähatut. Suuressa harkinnassa oli jo nyörihattu, että hatun saisi sidottua pojan päähän. Halusin kuitenkin testata vielä tätä lippismallia, jota on pitänyt testata jo pidempään. 


 Idea tästä lippiksestä on Unikuun terapiahuoneelta. jonka blogista löytyy myös teko-ohje. Minun mielestäni kaksinkertainen lippis on turhan kuuma tällä kelillä, joten tein yksinkertaisesta kankaasta. Kangas on siis trikoota. Kankaan on periaatteessa valinnut poika itse. Löysin hänet eilen katselemasta kangasta ja pörisyttelemästä traktorin ääntä.



Tämän lakin poika otti kerran tänään päästä pois. Hetken yhteisen kankaan traktorien ym ajokkien tarkastelun jälkeen, lätsä on pysynyt päässä koko iltapäivän ja illan. Jippii!!!! Onnistuin. Näitä lisää!!! Tykkään lätsästä, kun suojaa kivasti korvia ja aika hyvin myös niskaakin, kun trikoota saa tarvittaessa kiskastua syvemmällekin päähän. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti